*

Niklas Herlin

Hiacepäivät

Mikä saa vanhan Hiace-kuskin muistamaan? Olen Toki Lada-kuski ja kolaroinut 120-sarjan Skodan ja olen yhden Honda Civicin mälläämisen jäljiltä jostakin syystä vielä hengissä.

Mutta Toyota Hiace! Se kirjoitti itsensä kollektiiviseen muistiin. Sut sut kortin saaneena vein sen avolavan ilman lastia Helsingin keskustaan hakeakseni lastin vuonna 1981. Siis avolava-Hiace kaupungissa talvella, ilman lastia ja 18-vuotias kuski! Voi kauhu! Oliko jossakin tavoite tappaa muita ihmisiä?

Taivaansininen se oli. Ja vaihteisto oli taivaan huono. Ykkönen oli niin alhaalla, ettei sillä viitsinyt lähteä liikkeelle edes yrittämään, edes kesäkelillä. No totta kai, jos lavalla oli 300 kiloa apulantaa, avolava-Hiace toimi jotenkin normaalin auton tavoin. 

Ja vieläkin, Hiace on hiace. Miksi mies voi rakastaa asiaa, jota vihaa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Piti peukuttaa Hiace- ja Ladakuskia.

Suomessa on liikaa niitä vippilainoilla öykkäröiviä Porschejuppeja.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Väärinkäsitysten välttämiseksi: en ole Lada-äijä. Skoda-mies kylläkin j a Moto Guzzi -uskovainen hautaan saakkal.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Minullakin oli Skoda, Skoda fabia, ainut ikinä omistamani auto. Kaveri myi sen minulle, kun piti auttaa tytärtä vaikeassa elämäntilanteessa. Olin aikonut luvuttaa ja lopettaa ajamisen.
Kaveri kehui auton maasta taivaaseen, automaattivaihteinen, helppo ajaa kuin mikä. Niinpä rakkaus syttyi. Näen sen auton välillä täällä Tammisaaressa. Joku sen osti, kun vaihdoimme kaksi autoa yhteen. Eihän eläkeläisillä ole varaa kahteen autoon.
Vaihtoa tehdessä oli vain kolme asiaa mitkä olivat tärkeitä. Bensalla kulkeva, vetokoukku ja automaattivaihteet. Nyt sitten ajan tuolla toisella, mutta edelleenkin sydämeni kuuluu Skoda fabialle. Olen vähän vihreä, kun näen toisen sitä ajavan.
Eivät vain miehet rakastu autoihinsa, niin voi käydä naisellekin.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Meillä on ollut aikoinaan reilun punainen Lada, jota poikani muistelee vieläkin kaiholla. Sillä ajaessa oli menoa ja meininkiä.. Se oli myös niitä harvoja autoja, jotka tulipalopakkasellakin lähtivät ensi-startilla liikkeelle Kauppiksen edessä tai sen lähitiennoilla seisovista hienoimmista autoista.
Samana kovana talvena se huomioitiin erittäin hyvin kun alkoi usein olla lasissa ostotarjouksia.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Matkasin kerran tutun mukana Tampereella punaisella Ladalla. Kehui sen maasta taivaaseen. Hän erityisesti arvosti sen korjattavuutta. Itse saattoi tehdä kaiken. Nykyautojen boottauskaan ei onnistu tuota pikaa ilman ammattiapua.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Toyota Hiacea en tunne. Mutta Toyota Corollalla olen ajellut kymmeniä tuhansia kilometrejä. Olimme sellaisella liikkeellä Euroopassakin syyskesällä 1994. Se oli samoihin aikoihin, kun Suomessa äänestettiin EU:hun liittymisestä.

Otimme auton rahtilaivaan ja ajoimme muistaakseni Lyypekkiin. Sieltä ajelimme Hollantiin, Belgiaan, Luxemburgiin ja Ranskaan ja taas takaisin Saksaan. Matkalla kävin tekemässä radiojuttuja mm. paikallisissa Suomi-seuroissa ja merimieskirkoissa. Tapasin myös radioasemien edustajia. Kävin mm. silloin niin legendaarisessa Radio Luxemburgissa.

Auto palasi Suomeen. Ajelin sillä vielä vuosituhannen vaihteen yli.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Mulla oli yhden kesän käytettyToyota Carina. Olihan nekin eräänlaIsia ihmiskuntaa vastaan suunnttuja rikoksia. Mutta 120-sarjan Skodaan verrattuna käyttökelpoinen epeli Toyotta /CarillaCorolla toki oli. Mutta avolava Hiace! Epäilen, että sen tehtävä oli jumalan määräys: saada suomalainen nuori mies ymmärtämään, ettei autolla ajaminen ole hauskaa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Samaa mieltä Toyotasta. Meillä niitä on ollut eräitä vuosikertoja. Mies haaveilee vieläkin Toyota versosta. Edullisia ajettavia ja 7 paikkainen verso on oikea ison perheen auto. Siitä luovuimme kahden auton vaihtuessa yhteen. Joka miehen ja naisen kaara. Nainen osti sen. Näin hän sai kaikille lapsilleen istuimet.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Meillä oli lapsena aina kuplafolkkareita, kasvoin niiden moottorien sirinässä. Sade ropisi kivan kuuloisesti Kuplan kattoon. Ja oli Toyota Corolla, sitruunankeltainen.

Itse en osaa ajaa mitään muuta kuin pieniä, moderneja henkilöautoja jotka lähtevät ykkösvaihteella nätisti rullaamaan ilman kaasuttelua. Soudan hienosti, mutta ajan huonosti. Hiace ei tulisi kuuloonkaan.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Niklas Herlin kirjoitti, kommentti 5:
"Mutta avolava Hiace! Epäilen, että sen tehtävä oli jumalan määräys: saada suomalainen nuori mies ymmärtämään, ettei autolla ajaminen ole hauskaa."

En tosiaankaan tunne tuota Hiacea. Tiedän vain sanonnan Toyotasta: Toi ota (ellei ole varaa Bemariin).

Australiassa ajelin 1980-luvulla pää alaspäin tien vasenta laitaa Volkswagen-matkailuautolla, jossa saattoi yöpyä ja keitellä vaikka kananmunia. Siinä vietin jouluakin 1988 eräällä leirintäalueella Brisbanen länsipuolella. Alkuillasta olin käynyt radioasemalla 4EB suomenkielisessä lähetyksessä laulamassa ystävien kanssa joululauluja.

Käyttäjän anmarirytila kuva
Anmari Rytilä

Miehelläni on sairaus, jonka nimi on autokuume.
Siihen saa lääkettä autokaupoista, mutta lääkkeen vaikutus kestää vain kolme kuukautta.

Mies on huomannut, että uudehkon auton vaihto maksaa n. 4000 €.
Tämä on siis hyvin kallis sairaus.

Miehellä on ollut yli 30 autoa ajokorttielämässään.

Jostain syystä autot ovat olleet lähes täysin eurooppalaisia.
Japsit ja Jenkit ovat jääneet taka-alalle.
Hän ei silti väheksy näitä autoja.

Iän lisääntyessä autojen hankintahinta on pudonnut dramaattisesti.
Tauti ei ole kuitenkaan parantunut.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Osta miehelle neljä käytettyä Saabia. Kahden vuoden kuluttua ne ovat arvossaan.

Käyttäjän anmarirytila kuva
Anmari Rytilä

Kiitos Niklas, sen teen, heti huomenna.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Hiace... se on niitä englanninkielisiä termejä jotka tämä koulutettu kansa lausuu aina suomeksi. Siis ei hai-eis, vaan hia-se. Vähän kuin personal treiner. Äärettömän sympaattista!

Ajoin Hiacella yhtenä päivänä 90-luvun alussa, kun vuokrasin auton muuttokuormaa varten. Seuraava muutto muutamaa vuotta myöhemmin tehtiin Transitilla (toinen legenda!). Näissä tapauksissa kysymys ei ollut muusta kuin senhetkisestä saatavuudesta ja siis sattumasta. Tavarat saatiin perille ja autonkin pystyin palauttamaan ehjänä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Ai niin. Ladan perusmallia olen lainannut käyttööni kertaalleen. Sen ajokeikan tärkein oppi oli tarve varautua ohjauksen hiuksianostattavaan viiveeseen. Kun rattia kääntää nyt, muuttuu auton suunta vasta... nyt. Asia oli täysin yllättävä, koska olin hankkinut ajokokemukseni ranskalaisilla ja saksalaisilla autoilla. Onneksi sain Lada-tuntumani hiljaisessa liikenteessä ja leveillä teillä, joten tarinan loppu oli onnellinen. Kiitos lainasta, Pepe!

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

120-sarjan Skoda on kylla sellainen tornado, etta lahtee helposti kokemattoman kuljettajan kasista!

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin
Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

"Onneksi sain Lada-tuntumani hiljaisessa liikenteessä ja leveillä teillä, joten tarinan loppu oli onnellinen."

Tää on juuri se juttu! Ladaa pitää ajaa koko ajan..

Vieläkin muistan kuinka helppoa oli aikanaan jälleen myydä meidän Lada, ei tainnut kulua kuin vajaa puoli tuntia kun jätin Hesariin siitä ilmoituksen, niin puhelin alkoi jo soida. Nähtävästi Hesarin myynti-ilmoitus puolelle oli Ladaa havittelevat tutut jättäneet toiveensa ja puskaradio toimi mainiosti. Tunnin päästä Lada oli jo myyty ja minä sain peruuttaa myynti-ilmoitukseni ja nekin rahat säästyivät, mutta Hesari oli nyt se kärsivä osapuoli:)

Tosin jäi vähän sellainen olo, että liian halvalla myytiin kun puhelin piti ottaa loppuillaksi pois töpselistä..

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Niklaksen juttuja lukiessa tulee mieleen vanha sanonta: ''Niklas ei ole äkkimakea, vaan pitkän päälle miellyttävä.''

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

;D Aamun makeat jakelit sinäkin.

Käyttäjän koskela kuva
Matti Hemmi

Minun paras ja upein oma-autokokemukseni ajoittui ihan -60 luvun alkuun. IFA F9 oli merkki minien, kuplien, mossejen ymv nyt nostalgisten autojen joukossa. Se oma IFA edelleenkin, ekana autona saa vieläkin muiston väreet selkäpiihin. Se oli viimeinen auto, ennenkuin sen kori muuttui ja nimeksi tuli Wartburg. Kesärenkailla silloin ajeltiin ja kun vauhtia otettiin tarpeeksi ei kinokset haitanneet. Niin ja sateensuoja vaihdestaga oli mun autossa ihan oikea rattivaihde, hyvin edistyksellinen siis.
Taisi olla silloin harvoja autoja, joka lähti töistä lähtiessä Oulussa kaverieni autoista ainoana käyntiin, pakkasta yli 30C. Sinisen savun jälkeen piti muiden odottaa kauan ennenkuin Isollekadulle oli näkyvyys palautunut. Voi niitä aukoja. ;-)
ps. Ruotsiin muuttaessakin ikävöin IFA'a vielä pitkään vaikka autot muuten paranivatkin. Vasemmanpuoleinen liikennekin oli silloin hetken ihmetyksen aihe, johon nuorena kyllä nopeesti oppi.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Ladan ja Wartburgin erityisominaisuus olikin mainio pakkaskäynnistyvyys ilman mitään lokilämmittimiä. Ladan ohjaamon lämmittimessäkin tehoa riitti.
Kerran käynnistin Ladaa lumikasan alta noin 30 asteen pakkasessa, käsiryyppy täysin auki, ja toisella pyörityksellä pärähti käyntiin. Ulos, ja tyrkkimään lumikinoksia päältä pois. Vieressä jalkakäytävällä seisoi vanha mies kysyen "miten sinä sait sen käyntiin?"

Kun ikääkin oli vähemmän, niin Wartburg tuotti erityistä hupia liikennevaloissa kalliimpien autojen rinnalla. Kun kaasun survaisi nopeasti pohjaan, niin sehän kaksitahtisena ampaisi vauhdilla kuin nappi palttoosta jättäen muut taakse. Ellei yli kaupunkirajoitusten menty.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Hiace-ukot on ison rahan joukkoa. Tosi duunari ajaa Lite-ace:lla, jota silloinen ystävätär kutsui "apinakiikuksi", kun näki auton ensi kertaa ja kyydissä oli ladonovenkokoinen ystäväni minun lisäksi...

Auto sai imukuppiapinan tuulilasiin heilumaan kastetilaisuuden jälkeen.

Markus Lochmann

Hiace oli paska auto tyhjänä talvella. Ei ollenkaan painoa taka-akselilla. Useammin kuin kerran jäin Turussa mäkeen - ja kerran löysin itteni ojasta väärään suuntan talvella jäisellä uratiellä matkalla Helsinkiin. Ajoin Hiacella varmaan satatuhatta. Kesällä hieno peli, koirat mahtui hyvin autoon, korkea istuma-asento edesotti nykyiset SUV-ajat. Se oli vähän niinkuin silloisten juppimiesten rekkakuskifiiliksiä lamavuosina. Aika kulttikamaa.

Käyttäjän SeppoVehvilinen kuva
Seppo Vehviläinen

Itsellä Hiace-kokemukset rajoittuvat yhteen Haminaan suuntautuneeseen muuttokeikkaan ja enpä keksi mitään moittimista.
Isäukon Ladallakin tuli vedettyä heti kortin saatua pitkää luisua Leppävirran sivuteillä.
Sensijaan varsinainen rakkauteni olivat Nissan Cherryt , joita ehti kiertää minun kauttani jotain 15kpl .
Tuli muuten hinattua kerran Cherryllä Valko-Venäjän mäkihypyn veteraanimaajoukkueen Transportteria sen halvaannuttua tien varteen .
Elätettävien määrän lisäännyttyä oli siirryttävä Cherryistä tylsäksi Focuksen kuljettajaksi jota saa olla vähän väliä laittamassa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Kaverini entisöi sellasta Skoda 120:stä. Se se vasta peli on ;-)Moottori kuulostaa aggregaatilta. Moottori takana ja tavaratila edessä, joten tuntuu aika huteralta ohjata :-D

Kuulema NL:n "romahduksen" aikoina Tsekkoslovakiassa komennettiin vangit Skodalle tekemään autoja ja paikkaamaan henkilöstöpulaa.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Minutkin saatiin nyt näiden muisteloiden pariin ja puoli kolme yöllä.. No ei mitään.

Itse hankkimani ensiautoni vuoden 1973 mallin Datsun 100A 11-vuotisena ei ollut mikään autoilijan ihme. Siihen aikaan suurempaa korjattavaa riitti aina vähintään noin 50 000 km:n välein, kun kannentiivistettä vaihdettiin.. Ei ollut puolattomia sytytyksiä yms., joten katkojankin kärkiä, kuten myös öljyjä, vaihdeltiin omatoimisesti aina vähintään alle 5 tkm:n välein - muistaakseni sytkärit kymppitonnin välein.. Kuten monet tietävätkin. Muut huollot tietysti päälle – ja niitä riitti..

No, tonnikakssatasen Cherryn vaihtokoneen myötä – Japanista lähes uutena uitetun - ongelmat Amppeerin kimpussa sentään loppuivat ja vauhtikin kummasti petraantui..;). Ja niin ensiautolla tuli köröteltyä aina vuoteen 1989 asti.

Mutta nyt huomaamatta huomasinkin, että on jo tullut täyteen 25 vuotta ja vain pelkästään hyviä kokemuksia Toyotasta.

Niin se aika rientää!

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset