Niklas Herlin

Call me Ishmael, amerikkalainen kirja, (ja hyvää itsenäisyyspäivää)

Erinomainen kirjailija ja tarinaniskijä Johanna Sinisalo sai äskettäin amerikkalaiselta kirjallisuuslehdeltä mielenkiintoisen kyselyn. Sinisalon piti mainita kolme kirjaa, jotka ovat erityisen amerikkalaisia, tai amerikkalaisille tärkeitä tai amerikkalaisuutta kuvaavia. Tai jotain sinne päin.

Johanna ulkoisti hommaa myös facebook-ystävilleen. Ja jatkan siitä, näin USA:n itsenäisyyspäivän (4.heinäkuuta) kunniaksi.

Amerikkalaista kulttuuria ei hahmoteta kirjallisuuden kautta – päinvastoin. Eurooppalaisessa mukasivistyneessä kuplassa elävät pitävät amerikkalaisia tyhminä, lukutaidottomina ja sivistymättöminä.

Lisäksi amerikkalainen kulttuuri hahmottuu paljon elokuvan, tv-sarjojen ja musiikin kautta. Tämä on luonnollista, koska amerikkalaiset tekevät maailman parasta populäärimusiikkia, maailman parhaat elokuvat sekä tietysti maailman parhaat tv-sarjat.

Amerikkalainen kirjallisuus? Huomasin, että olen lukenut sitä paljon ja pitkään ja laidasta laitaan.

Ensimmäisenä mieleen juolahti oman USA:ni perusteos, Mario Puzon Kummisetä, The Godfather, jonka luin varhaisteininä ensi kertaa suomeksi ja jostain 17-vuotiaasta uudelleen ja uudelleen englanniksi. Kirja on tietysti tunnetumpi elokuvaversiona, mutta sepä tekee kirjasta erityisen amerikkalaisen. Ja kirja on paitsi hienoa kerrontaa, myös viihteellinen: rikoksia, seksiä, väkivaltaa, Hollywoodia, maahanmuuttoa…

Mario Puzon Kummisetä alkaa erisnimellä. Kaksi ensimmäistä sanaa ovat ”Amrigo Bonasera”. Ja kun taustalla on italialainen siirtolaisuus, kirja ei voisi paremmilla sanoilla alkaa; tuohan on italiaa ja tarkoittaa ”Amerikka, hyvää iltaa.”

Puzon kirja on New York/itärannikkokeskeinen. Suomalaiset ovat erityisen tykästyneitä, minä ja moni muu, USA:n itärannikon kerrontaan Varsinkin juutalaiseen kerrontaan, vaikka em. Puzo italialaistaustainen onkin.

Saul Bellow, Isaac Singer, Philip Roth ja J.D. Salinger ovat USA:n itärannikon suuria kertojia. Varsinkin Salingerin Sieppari ruispellossa on monen Amerikka-perusteos. Johanna Sinisalo ei suinkaan ole ainoa edustamani kustantamon Teoksen kautta julkaiseva kirjailija. Mainittakoon myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka on yksi amerikanjuutalaisen kerronnan suomalaisista ihailijoista.

Mark Twain (toimittaja Samuel Longhorne Clemens) on minun amerikkalaisuuttani hienoimmillaan. Erityisen ihana on tuhannella tavalla selitettävissä oleva Hucklaberry Finnin seikkailut.

Nuoruuden poikakirjat (Ernest Thomson Seton, J. Fennimore Cooper), tuhannen amerikan-tarinan isät Jack London, Ernest Hemingway ja John Steinbeck. Sarjakuvien suuri maailma Charles M. Schultzista tai Marvellous Comicsista ja Teräsmiehestä alkaen ja jatkuen… Dekkarit – Raymond Chandlerin Philp Marlowe on suosikkini.

Jokaisen amerikkalaisen mustan nuoren miehen ongelmaa tänään miettivän pitäisi tarrata heti kiinni Richard Wrightin ”Amerikan poikaan”. Ja ne elämäkerrat, yhteiskuntapoliittiset kirjat, intiaanien historia, urheilun kavalkadit… Voi-voi. Suurten kirjojen suuri maa!

***

Johanna Sinisalon piti mainita koko revohkasta kolmen kärki. Ja ykkösenä oli täydellinen osuma: Laiura Ingalss Wilderin Pieni talo  preeriallla –sarja. Heti muistan paitsi mainitun nimiteoksen, myös kirjat ”Pieni talo suuressa metsässä” ja ”Farmarin lapset”. Upeaa luontokuvausta, raivaajaperinnettä, kaikkea amerikkalaisuutta. Ja ehkä amerikkalaisinta on se, että kirjasarja innoitti jonkun äklön tyypin tekemään sen pohjalta kamalan amerikkalais-pateettisen suursuosioon kivunneen tv-sarjan 1970-luvulla. Upean kirjasarjan makaaberisoiminen kamalaksi tv-roskaksi on niin amerikkalaista kuin voi olla.

Yhdysvaltojen ihailijan blogi onkin nyt ylimitassa, joten jatketaan keskustelun puolella, jolla jollakulla sanottavaa on. Hyvää syntymäpäivää USA sinulle ja kiitokset kirjalidsuudellesi! Call me Ishmael.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (55 kommenttia)

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Suosin aina ehdottomasti ensisijaisesti kotimaista kirjallisuutta. Peruslähtökohtanani on suomalaisen kirjallisuuden tukeminen ja se lähtee vain meistä suomalaisista.

Sitä ei kukaan meidän puolestammekaan tee.

Suosittelen.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Minä taasen suosin suomenkielistä kirjallisuutta, kun tuo lukeminen ei oikein suju kuin suomeksi ja englanniksi. Ja suomalaisen kirjallisuuden tukeminen edellyttää sen mahdollisimman monitahoista ymmärtämistä ja kyllähän ymmärtäminen saattaa vähän torsoksi jäädä, jos ei lue muuta kuin suomalaisten kirjoittamaa kirjallisuutta. Mutta kukin tyylillään, kirja ei tunne rajoja!

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Ok. Minun omalta osaltani tukemieni suomalaisen kirjallisuuden teosten määrä on pieni, mutta osalta kaiken lähtökohta.

Näinhän se on, että monitahoista on Suomen kielialue sisällöltään, mitä kannattaisi myös vaalia.

Ei sitä voi paikata ulkomaisella kirjallisuudella. Esimerkiksi kaikki ne sanonnat jäävät muuten unholaan..

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Mainitsit monta hyvää kirjaa, jotka ovat vaikuttaneet minuunkin. Tuon kummisedän olen katsonut vain leffana. Ostettiin juhlapakkaus, jossa on enemmän kuin pelkkä elokuva. Kaikki kolme osaa. Voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa uudelleen.
Wirestä pidin myös, sarja, joka kertoi myös omaa kieltään amerikkalaisuudesta. Bordwalk Empire on tehnyt myös melkoisen vaikutuksen samoin Treme. St Louisin tapahtumista hirmumyrksyn jälkeen. Hyvää musaa. Nyt on menossa toinen kausi True Detectivestä. Kiinnostava sekin.

Frank Sinatra herätti minussa aikanaan naisen. Hänen musiikissaan oli jotain niin vetoavaan, jota en edes pysty vieläkään tarkemmin kuvaamaan.

Hemingwayn Vanha mies ja meri. Sitä ei unohda eikä montaa muutakaan klassikkoa. Niitähän jo mainitsitkin. Toki Sieppari ruispellossa kirjan luin vasta aikuisena ja ihmettelin mitä sellaista siinä oli, josta niin kovasti kohuttiin aikanaan. Kirjat ja elokuvat ovat tulleet seksin osalta paljon avoimemmiksi, monipuolisemmiksi. Väkivallan osalta ne taitava pysyneet melko samankaltaisina. No mitä sitä enempää selittelemään.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Korjaan New Orleans eikä St Louis Tremessä. En voinut mennä nukkumaan, kun tuli virhe mieleen. Eikä jenkkikirjallisuus ole ainoa luettava eikä englanti tai suomi. Muillakin kielillä voi kirjallisuutta lukea. Espnajaksi luin Once minutus eli Yksitoista minuuttia Paulo Coelhon kirjan. Hänen kirjoistaankin pidän, en kaikista kuitenkaan.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Rehellisesti on todettava, että alustaja mainitsi jo suurimmat. Syystä tai toisesta minut aina pudottaa tuolilta muisto Saul Bellow'n vastauksesta lehdistötilaisuudessa. Joku kysyi, ansaitsisiko Norman Mailer Nobelin. Saul vastasi: Voisinhan minä sen sille antaa, jos sillä olisi jotakin kivaa vaihdossa…

Jos nyt kuitenkin mainitsisi pari elävää, 1930-luvulla syntyneitä tosin hekin.

Chandlerin ystävien kannattaa tutustua Lawrence Blockiin. Paranee vanhetessaan. Viimevuotinen The Burglar Who Counted The Spoons rikkoo Chandlerin Pikkusiskon 65 vuotta kestäneen maailmanennätyksen näsäviisastelujen määrässä.

Ja onhan aina Thomas Ruggles Pynchon. Tyylitaitureista monipuolisin, kun ei Saul Bellowkaan ikuisesti elänyt.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Pynchonia suomeksi, tietysti laatukustantamolta... Ainakin kriitikot saivat innostusmiskohtauksen: http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2013-kev%C3%A4t/p...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Pynchonin hauskin kirja on Mason & Dixon. Suomentamista kyllä hankaloittaisi se, että teos on kirjoitettu 1700-luvun englanniksi, mutta käännetäänhän Chauceria ja Shakespeareakin.

Pynchonin helpoimmat taas ovat nämä pari viimeistä: Inherent Vice ja Bleeding Edge. Edellisestä Paul Thomas Anderson teki jo leffankin.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Joo. Mahdottomia suomennettavia löytyy tämän tästä - kunnes ne joku suomentaa. Viime syksynä edesmennyt toimittajalegenda Seppo Hyrkäs suomensi Einsteinin teoriat, vaikka tertiaalinen määrä fyysikoita ja filosofeja oli ilmoittanut, ettei niitä voi kukaan koskaan suomentaa. Kyllä tuo Pynchonin Painovoiman Sateenkaarikin oli mahdottomaksi julistettu, kunnes...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Varsinkin henkilökuvaajana John Irving, Garpin maailmankin tiennee ainakin elokuvasta moni. Englanniksi ei ole juolahtanut mieleen lukea, mutta Irvingin kirjojen kääntäjä Kristiina Rikman on alallaan tunnustettu.

Ja toinen John, Steinbeck, vaikkapa Matka Charleyn kanssa, tai Oikutteleva bussi, tai..

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Irvingillä on myös minulle merkitystä. Garpin maailman lisäksi Kaikki isäni hotellit ja Leski vuoden verran.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Niinpä, aika uskomattomia juttujahan Yhdysvalloista on tullut. Äkkiseltään tulee mieleen se, että USA on asuttamisestaan alkaen (en tarkoita alkuperäiskansoja) ollut tavattoman monikulttuurinen maa. Paitsi euroopan eri kolkilta siirtolaisia on tullut jatkuvana virtana vähän joka suunnasta.

Voi hyvällä syyllä kysyä onko periamerikkalaista kirjallisuutta edes olemassa, kuten monissa vanhan mantereen maissa. Tarjonta on tavattoman laaja. Sinänsä kivoja yksityiskohtia ovat esim. Hemingwayn tuotanto. Tarinat on sijoitettu aivan muualle. Lisäksi "papan" monet teokset ovat puolittain ilmiselviä oppikirjoja:). Kuinka tulla härkätaistelijaksi tyyliin. Sama koskee Melvillen Moby Dickiä. Valaanpyynnin käsikirja, johon on mestarillisesti sovitettu symboliikkaa.

Kingit, Clansyt ovat sitten toinen juttu. Näitä "aivot narikkaan" kirjoja on lukee ihan aidosti mielikseen. Silloin kun laiskottaa. Ovatko ne sitten periamerikkalaisia. Vaikea sanoa, mutta takuuvarmasti esim. Kingi ei yksin ole kaikkia teoksiaan kirjoittanut.

Omasta kotikirjastostani löytyy muutama vähemmän tunnettu helmi. Vaikkapa Osa ja Martin Johnsonin tosipohjaiseen elämään perustuvat kirjat. Näistä Osan Elämästäni tuli suuri seikkailu on kelpo luettavaa. Joshua Slocumin pääteos on kanssa kova juttu......

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Lisäisin tuohon listaan vielä S.E Hintonin nuortenkirjat. Luin vähän aikaa sitten Taistelukalan uudelleen, ja kirja toimi todella hyvin vielä aikuisenakin.

Nykysilmin katsottuna tuolloiset jengit näyttävät verraten viattomilta, kun vertaa nykyaikaan.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

S.E. Hintonin Me kolme ja jengi (The Outsiders) oli peruskoulun oppimäärässä kun sen kävin. Hyvin toimi, vaikka vasta aikuisiällä löysin näsäviisaana fiboja suomennoksesta ja suoria pagiaatteja originaalista. Ja alkuperäisen julkaisuhetkellä kirjailija on 17-vuotias.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Olen lukenut Me kolme ja jengi-kirjan aikuisenakin. Taistelukala on kuitenkin paras Hintonin teoksista. Ja sanoisin, että teos on yksi parhaita kasvukertomuksia ihan koko kirjallisuuden alalla.

Käyttäjän FreeThinking kuva
Jukka Heikkinen

Mieleen jääneitä amerikkalaisia kirjoja tai kirjailijoita, löytyy varmasti kaikilta, jotka ovat joskus kirjoja lukeneet. Itselläni tulee mieleen Philip Roth, jonka ensimmäisiä julkaistuja kirjoja tuli luettua nuorempana. Ne olivat erilaisia kuin monet aikaisemmin luetut teokset, toki aihe piiriltään myös hyvin erilaisia jopa vaikeasti ymmärrettäviä, käsittelihän hän juutalaisuutta ja varsinkin Amerikan juutalaisuutta hyvin persoonallisella ja omakohtaisella tavalla.

Mutta todella mieleen jäänein romaani on kuitenkin muutamia vuosia sitten omaan kirjakokoelmaan hankittu klassikko Lee Harperin: ”Kuin surmaisi satakielen”. Todella koskettava tarina, joka ei vanhene tänä päivänäkään, koska samat ennakkoluulot ja niihin perustuva viha on edelleen keskuudessamme. Tämä kirja on jäänyt samalla tavalla merkittäväksi itselleni kuin Gabriel Garcia Marquezin ”Sadan vuoden yksinäisyys” tai Tolkien ”Taru sormusten herrasta”. Ja näinhän minä siitä tehdyn elokuvankin, mikä muistaakseni Teemalla esitettiin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Lähiviikkojen suuria kirjallisia tapauksia on lähes yhdeksänkymppisen Harper Leen toisen kirjan julkaiseminen. Se oli alun perin harjoitelma tuota To Kill A Mockingbirdia varten.

astrid mustonen

Paul Auster (1947), esim tämä trilogia ja siitä "lukittu huone". Ja toinen joka aina koskettaa joitain tiettyjä samoja "sensoreita" itsessäni on maalari Edward Hopper (1947).

Pari vuotta sitten oli Tamperee filkkareilla Hopperin maalauksiin tehty "elävöintejä", eli maalaukset olivat herätetty henkiin. Maalauksessa tilanne jatkui elokuvan / filmin keinoin.

Olin "jossain tilassa", vaikea sanoittaa.

Austerissa on mielestäni (en todellakaan ole mikään sanomaan, ihminen, kokija vaan) jotain samaa, yksinäisyyttä.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Sain kerran hyppysiini Hopperin taidekirjan. Kuvista välittyi tunne, että taiteilija taisi pitää naisia melko pelottavina olentoina.

Pidin kovasti Hopperin maalauksista. Olisi mukavaa päästä joskus näkemään alkuperäisiä teoksia. Netissä kuvat latistuvat pahasti. Taidekirjakin on paljon parempi.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Kun puhutaan kulttuurista ja kielistä, kannattaa pitää tarkkaa huolta siitä, ettei sotke termejä. "Amerikkalainen" ei ole "yhdysvaltalaisen" synonyymi. Amerikan suurin maa on Kanada ja Amerikan puhutuin kieli espanja.

Amerikkaa kuvannevat parhaiten G. Garcia Marquezin teokset.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Termi "America" tai Amerikka on vakiintunut kuvamaan Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoja. Vähän hasssu se on, kuten perustelit, mutta vakiintunut.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Americo Vespucci.... Italiasta.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Vakiintunut? Missä?

K. Kolumus löysi Amerikan (USAn???)...

minnam ahonen Vastaus kommenttiin #25

Kontekstista selviää kyllä yleensä peruskoulunsa suorittaneelle milloin tarkoitetaan Amerikkaa maana tai milloin historiallista Uutta Maailmaa, geofyysistä manneraluetta Amerikka tai aluemaantieteellistä maanosaa Amerikka, joille jälkimmäisillä tarkempi nimitys englanniksi olisi The Americas.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Amerikka_%28t%C3%A4s...
https://en.wikipedia.org/wiki/America

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen Vastaus kommenttiin #25

Jos puhutaan esimerkiksi amerikkalaisista elokuvista, on vakiintunut käsitys että kyse on USA:ssa tehdystä filmatisoinnista. Termiä "USA:lainen elokuva" ei ole tullut vastaan telkkuohjelmien sivuilla, en ole myöskään kuullut puhuttavan "USA:laisesta" tai "yhdysvaltalaisesta" kirjallisuudesta, vaikkakin termi "yhdysvaltalainen kirjailija" tai "yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja" ovat tuttuja.
Onhan biologiassakin vakiintunut käyttöön nimistöä, mitkä ovat lajin vastaisia, mutta vakiintunut nimike jollekin asialle voi siis olla epämääräinen tai suorastaan väärä. Vesilisko ei ole esimerkiksi lainkaan lisko vaan kuuluu pyrstösammakoihin eli salamanterieläimiin. (siis tässä vain esimerkiksi nimien harhaanjohtavuudesta ja vakiintuneista ilmaisutavoista, jossa yleisesti ymmärretään mistä on kysymys vaikka nimi olisi harhaanjohtava)

Puhekielen yleisiin termeihin ja ilmaisuun jumittuminen ei ollut varmaan tämän blogin pointti, silti tarkennan tässä että itse puhuessani amerikkalaisesta kirjallisuudesta tarkoitan maata Kanadan ja Meksikon välissä. Ja jos kirjoitan kanadalaisesta kirjallisuudesta, tai meksikolaisesta, luontevimmin ilmaisen niiden maiden kirjallisuuden tarkasti maan nimen mainiten.
Ehkä, jos kirjoittaisin tieteellistä tekstiä, en käyttäisi puhekielen vapaamuotoista ilmaisutapaa. Mutta Vapaavuorossa ei liene tarkoitus kyseenalaistaa ihmisten tapaa käyttää näitä ihan yleisiä ilmaisumuotoja.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Olin keskenkasvuinen kakara kun löysin mummolassa enon lukemistoa. J.O. Curwoodin Aarteen etsijät ja Punainen sulka kirjasarja sai minut syttymään. Intiaaniseikkailut olivat parasta mitä tiesin. Jack London tuli vähän myöhemmin. Jossain välissä oli Maan lapset (Untinen-Auel) hyvin tärkeä osa lukemistoani ja vasta nyt aikuisella iällä olen "sortunut" sellaisiin kuin vampyyritarinat ja fifty shades of greyt. Olen hankkinut englanniksi Tolkienin Sormusten herran, ja odotan siksi myrskyisiä syyssateita ja iltoja että saisin paikattua mielestäni ammottavan aukon sivistyksessäni.
Vaikka amerikkalaiset teokset ovat mainioita, taidan silti olla enemmän englantilaisen kirjallisuuden ystävä. Kaikenkarvaiset ystävät, Potterit ja Sherlock Holmesit pitävät ykkössijaa. Nyt on käsissäni kuitenkin teos jota luen jo toiseen kertaan ja ihmettelen suuresti mikä siinä viehättää - en ymmärrä. Siinä ei ole mitään niistä elementeistä, mistä oikeastaan pidän (jos kysytään mistä pidän). Tapahtumat sijoittuvat Etelä-Afrikkaan, mutta en mene nyt vannomaan onko se kirjailjan kotimaa. J.M. Coetzeen "Disgrace" oli satunnainen ostos kun halusin vain jonkun lyhyen kirjan englanniksi luettavakseni, ja suoraan sanoen kirjan kansi viehätti. Se kansikin on itselleni epätyypillinen valinta.
Uuteen kirjallisuuden lajiin hyppääminen on kai aina jonkinlainen kasvunpaikka. Ei ehkä osoitus mielen kypsymisestä tai sen avartumisesta, olen ollut aika lapsellinen kirjavalinnoissani ja kaivannut aina seikkailuja ja luonnossa selviytymiseen liittyviä tarinoita, en koe itseäni yhtään aikuisemmaksi tällä hetkellä. Mutta ihmismieleen ujuttautumisessa Disgrace on omaa luokkaansa. Lyhyesti kertoen se on tarina miehestä, joka ajautuu viettelemään oppilaansa ja siitä ei seuraa mitään hyvää. Hän menettää kaiken ja lopulta itsekunnioitusta raunioittaa oman tyttären joutuminen raiskatuksi. Itse tapahtumilla ei retostella amerikkalaistyyliin (...) mutta miehen ajatukset ovat tilanteiden kehittyessä hyvin vangitsevia.
Mietimme, mitä joku ajattelee sortuessaan tekemään jotakin epämoraalista, ja äkkiä huomaakin seuraavansa tuollaisen mielen hyvin loogisen tuntuista ajatuksen juoksua.

Eri mantereilla on omat kulttuuriset vaikuttimensa, ja lukemalla kenties voi oppia ymmärtämään ihmismielen käytöstä. Pysyttäytyminen pelkässä suomalaisessa tuotannossa ei tulisi itselläni mieleenkään.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kysymys Coetzeen kotimaasta on hyvinkin mielenkiintoinen. Eteläafrikkalainen ja australialainen hän tietenkin on, mutta opiskeli kirjallisuuden tutkintonsa Amerikassa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/J._M._Coetzee

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Missä päin Amerikkaa? Itse arvaisin Kuubassa tai Kanadassa. Osuinko toisessa edes oikeaan?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #26

Jos osaisit lukea, olisit jo selvittänyt tuosta Wiki-linkistä, että Coetzee opiskeli Texasin yliopistossa Austinissa ja opetti New Yorkin valtionyliopistossa Buffalossa.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin Vastaus kommenttiin #26

Eiköhän Jouko Heyno ole saanut riittävästi vastauksia ongelmaansa nyt. Tanks, ja eteen päin.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #37

Juu. Kiitos kaiklle ekskursioista kielten maailmaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Yksi kummallisimmista kirjoista mitä olen lukenut on J.M. Coettzeen Michael K:n elämä. Michael K on niin merkillinen kaveri, mutta ulkopuolisuuttahan kirjassa kuvataan ja se ei lukijalta jää huomaamatta. Oli kuitenkn pakko lukea koko kirja, sillä siinä oli kuitenkin jotakin, mikä jätti jäljet.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen Vastaus kommenttiin #34

Hyvä vinkki. Minusta on tainnut tulla Coetzeen "lukija". Yritän löytää tosin englanniksi tuonkin. Hänen englantiaan on helppo lukea, vaikka se on hyvin vivahteikasta. Jotkut ilmaisut ovat vieraita, mutta silti ymmärrettäviä. Amerikoissa opiskelu ei liene kitkenyt hänen kielenkäytöstään etelä-afrikkalaisia sanontamuotoja.
Amerikanenglanti on mielestäni helpompaa luettavas kuin "vanha kuningattaren englanti". Sherlock Holmesia lukiessa oppii väkisinkin uutta sanastoa, vanhoja ja kauniita sanoja, tosin Tolkien vaikuttaa varsinaiselta sanaston runsaudensarvelta. En tiedä miten pitkään Tolkien asui syntymämaassaan Afrikassa (niin muistelen), mutta vanha englanti hänellä oli todellakin hallussa.
Hyllyssäni on paksu oppikirjateos, kymmenien vuosien takainen laitos, "American literature" ja sen perusteella Amerikan englanti on erittäin rikas kieli. Monet hienoista ilmaisutavoista löytyvät nykyään varmimmin vanhasta amerikkalaisesta kirjallisuudesta. Nykykieli on kehittynyt laajemmaksi modernien keksintöjen ja sosiaalisen median saralla. Niin ja sitten ne sanat rantautuvat tänne, "selfie" on jo "suomea"...

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Lukeilla on Edmund Whiten omaelämäkerrallinen City Boy. My Life in New York During the 1960s and 1970s (2009). Teos on kirjallisuushistoriaa New Yorkin kirjailijapiireistä ja hyvin homo, suomalaisittain suorastaan sopimaton syrjäytymisen ihannoinnissaan.

Norman Mailerille heitetään yllä jotain kuittailua, joten on kohtuullista tuoda esille että Mailer osasi kirjoittaa englantia ja aika laajalla sanavarastolla, esim. Muinaiset illat tai Porton haamu.

Nykyajan vakoiludekkaristeista Olen Steinhauer on kova, Olen on etunimi.

Ei- kaunokirjallisuudesta Judith Butlerin Undoing Gender (2004) on tärkeä monille ihmisille ja tosi. Toisen Kalifornian professorin kirjan In a Queer Time and Place (2005) kannessa lukee Judith Halberstam, vaikka se on nykyään J. Jack H. Olisi pitänyt pyytää omistuskirjoitusta mutta mä vaan kuittailin jotakin turhia juttuja, että onpas very expensive book...

Kuten yllälausutusta ilmenee, tämä amerikkalaisuus on vahvasti juutalaisvaikutteista, ja niin oli elokuvateollisuuskin aikanaan. Hyvin pieni alue Varsovan ympärillä on tuottanut suuren osan amerikkalaista korkeatasoista / laajalevikkistä kulttuuria.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Norman Mailer oli myös Henry Millerin veroinen puhuja. Muistan hänen eulogiansa Bernard Malamudille. Kuuntelin sitä 80-luvulla New Yorkin Cooper Union Hallissa. Muut esiintyjät olivat tavallisia kirjailijoita ja änkyttivät paperista. Mailerin improvisoidut lauseet olisi voinut painaa sellaisinaan.

Tosin Saul Bellow oli puhujanakin vielä parempi kuin Mailer ja Miller.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Ainakin Mailerin "Amerikkalainen unelma" on löysäsätä (mielestäni löysästä) juonikuviostaan aika rankka ja surullinen kuvaus ko. maasta.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Juu, Mailer oli parhaimmillaan silloin kuin juoni oli niin sanoakseni historian valmiiksi kirjoittama: Alastomat ja kuolleet, Yön armeijat, Pyövelin laulu. Ei ihan dokumentaristi tai journalisti kuitenkaan. Kiintoisa tapaus, amerikkalaisuuden itsekriitikko ikään kuin.

minnam ahonen

Itse asiassa. Olisi kiva kerrata Kurt Vonnegutin piruiluja.

Lukemattomien listallani voisi olla puolestaan F.Scott Fitzgeraldin Kultahattu, The Great Gatsby. Tosin J-P Vuorela ja N Herlin toi nyt kovan kilpailijan, tuon Thomas Pynchonin. Mutta käännökset eivät nyt pelitä.

Stephen Fry kehui nimittäin Kultahatun kieltä James Joycen veroiseksi, muuten irkku viekin voiton.

“It may be that The Great Gatsby is as perfect, word for word, just in terms of English; but Ulysses is deeper, richer, wider – and is comic, whereas The Great Gatsby is a tragic novel. And I think all great art is comic art."

Onneksi en ole aiheesta edes nähnyt mitään elokuvaversiota (tiedän että niitä on), joten lukukokemuksen voisi tässä tapauksessa saada peräti puhtaalta pöydältä. Mutta että "traaginen"... Hmmmp.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Gatsby on ulottuvilla (hyllyssä). Otanpa herran käsittelyyni asap.

Terho Nikulainen

S. E. Hintonin kirjasta, joka sai suomennoksessa nimekseen Me kolme ja jengi, on tehty erinomainen elokuvasovitus The Outsiders, jonka ohjasi Francis Ford Coppola http://www.imdb.com/title/tt0086066/
Itse pidän parhaana amerikkalaisena (yhdysvaltalaisena) kirjallisuutena Bobbie Ann Masonin teosta Oma maa, joka kuvaa tavallisen amerikkalaisen näkökulmasta Vietnamin sotaan osallistumista ja sen jälkiseuraamuksia ihmismielessä ja elämänkäytönnöissä. http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1168161 ja Marilyn Frenchin tiiliskiveä Naisten huone (521 sivua, suomennos 1979, Kyllikki Villan erinomainen käännös), joka on ollut ällistyttävän aliarvostettu, mistä mm. nettiantikvariaatin hintapyyntö kertoo jotakin: 3 euroa. http://www.antikka.net/naytatuote.asp?id=404230
Myös Mark Twainin teokset joista varsinkin Huckleberry Finnin seikkailut ja pienenpieni Kapteeni taivaassa ovat loistavaa kerrontaa. Linkki arvioon jälkimmäisestä https://www.goodreads.com/review/show/197690138

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Marilyn Frenchiä katselen hyllyssäni. Se on Our father. En ole lucent sitä, mutta siellä se odottaa sopivaa hetkeä. Isä tytär suhteesta, mutta kun minulla ei taida sen osalta olla mitään mitä haluaisin syventää tai parantaa. Miksiköhön se edes on päätynyt hyllyyni? Se on Fay Weldonin vieressä, mutta silloin tullaankin Englantiin.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Elokuvan The Outsiders näyttelijäkaarti on aika hurja. Yksikään ei tainnut olla kuuluisa vielä elokuvaa tehtäessä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Outsiders_%E2%80%93_...

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Mainittujen lisäksi mieleen tulee Henry David Thoreaun Walden ja Aldous Huxleyn Island, jonka hän kirjoitti asuttuaan USA:ssa noin 20 vuotta. Jossain varhaisemmassa kirjassaan Huxley kirjoitti lapsen suuhun kysymyksen ovatko amerikkalaiset märehtijöita, kun jauhoivat koko ajan purkkaa.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Lisäys ja uusi laina kirjastosta:

John Williamsin Stoner (alkup. 1965, suom. 2015) on kansitekstin mukaan ”Suurin amerikkalainen romaani, josta et ole koskaan kuullut” (The New Yorker).

(Teoksen nimi on romaanin päähenkilön sukunimi, ei liity aiheeseen ”get stoned”.)

Käyttäjän ollisaarinen kuva
Olli Saarinen

Yksi valinta on scifi-Sinisalolle helppo: Burroughsin "Apinain Tarzan". Niin moni Nobel-tiedemies on kertonut innoittuneensa Burroughsin kirjoista, että kyse on merkittävästä amerikkalaisesta kirjailijasta.

Muutenhan tehtävä on mahdoton, mutta scifi-dekkari -jatkumo on amerikkalaista kirjallisuutta lähtöpisteenään Edgar Allan Poe, joka oli myös kielen mestari.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Borroughs ja Poe ovat suuria suosikkejani jostakin 10-vuotiaasta saakka!

Käyttäjän ollisaarinen kuva
Olli Saarinen

Niin olivat minunkin suosikkejani nuoresta, ehkä vähän liiankin nuoresta kun Poen naishahmot olivat joko hulluja (Madeline) tai haudassa (Annabel Lee) niin naiskuva rakentui kovin kauaksi Männistön Venlasta.

Käyttäjän FreeThinking kuva
Jukka Heikkinen

Burroughsin kirjat olivat niitä lapsena tai nuoruusiässä luettuja kirjoja. Myös niitä scifi kirjoja. Mutta enemmän mieleeni on kuitenkin jäänyt James Cooperin ”Viimeinen Mohikaani”, mikä ei ole todellisuuteen perustuva, mutta hyvin silloista ajankuvaa hahmottava tarina. Yhdysvaltain historia on vielä lyhyt ja aika sitä ennen huomattavasti pidempi, mutta ilman tällaisia tarinoita emme voisi sanoa: aika joka ei koskaan enää palaa.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Minulla on melkein kaikki Tarzanit. Osa ensipainoksia. Kaikkein parhaita niistä omasta mielestäni ovat Tarzan apinain kuningas, Tarzan ja kultakaupunki ja Kauhea Tarzan.
Mutta nyt on tiedoissani tarkistettavaa, olen luullut Burroughsin olleen britti. Totta puhuen en ole ikinä ottanut selvää tästä kirjailijasta. Silloin kun Tarzanit olivat omalla kohdallani ajankohtaisia, teini-iässä,Googlesta tai wikipedioista ei ollut tietoakaan...

Terho Nikulainen

Koulussa, jota kävin varhaisteininä Pirkanmaalla (silloinen Häme) 1962 - 1964, J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa oli kielletty kirja vielä lukuvuonna 1970-71.
Helsinkiläisessä lyseossa, jossa jatkoin koulunkäyntiäni ylioppilaaksi, kielletty kirja oli (tosin venäläinen klassikko, ei amerikkalainen) Fedor Dostojevskin Rikos ja rangaistus, 1960-luvun alkupuoliskolla.
En voi lakata hämmästelemästä näitä kahta tietoa.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Eksyin aikoinaan ensimmäisen vuoden opiskelijana Aberdeenin yliopistossa English Litin peruskurssille, jossa kirjallisuutta käsiteltiin genrettäin - romaani, draama, runous ja novellit. Viimeiseksi mainitussa osiossa oli kurssikirjana Joyce Carol Oatesin toimittama The Oxford Book of American Short Stories. Tämä siksi, että amerikkalaiset ovat perinteisesti hallinneet novellien genreä jopa siinä määrin, että novelliin viitataan ajoittain "amerikkalaisena taidemuotona." Itse asiassa, kun muistellaan sellaisia amerikkalaisia kirjailijoita kuin Henry James, Jack London, Ernest Hemingway, Raymond Carver tai Charles Bukowski, niin hehän loivat kirjallisen uransa juuri novellisteina.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tärkeä huomio. Kukapa olisikaan muuten elävistä novellikirjailijoista hienompi kuin Joyce Carol Oates (The Museum of Dr. Moses).

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Komeita ovat Joyce Carol Oatesin romaanitkin: jos lukee peräkkäin ensiksi The Accursedin (2013) ja sitten What I Lived Forin (1994) saa varsin täyden kuvan itärannikon demokraattien historiasta.

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

J.P Donleavyn "Anteeksiantamaton herra Smith", kirjailijan nykyirlantilaisuudesta huolimatta, Edgar Lee Mastersin "Spoon River" - antologia siitä huolimatta että se on runoteos tai ehkä juuri sen vuoksi, Kerouacin "On The Road" ja sivumennen lähes kaikki beatnik - vivahteinen.

Nämä kolme autiolle saarelle.

Tuo Donleavy on nerokasta sanankäyttöä niin alkuperäisenä kuin käännöksenäkin. Paras lukemani suomennos. Spoon River on maaginen, vangitseva. Ja beatnikeistä on paljon sanottavaa.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Tuolla tuli jo peräti kattavasti käsiteltyä monet suosikkini, Apinain Tarzanista lähtien, samoin ihmeellinen koira Jeri (Jack London) ja Edgar Allan Poe.
Pari käsikirjaa tässä lisäksi, herkkupaloja. Kalamiehille Trout Fishing in America ja helvetinenkeleille Zen and the Art of Motorcycle Maintenance. Etenkin kun kyseinen prätkä ei ollut harrlikka.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa