Jännitys kirjasta, Finlandia-jännitys

Olen Kustannusosakeyhtiö Teoksen hallituksen puheenjohtaja. Kaksi Teoksen kirjaa on ehdolla tämän vuoden Finlandia-palkinnon saajiksi. Ne ovat Jenni Linturin ”Isänmaan tähden” ja Eeva-Kaarina Arosen ”Kallorumpu”. Muita Finlandia-ehdokkaita en ole lukenut, mutta olen varma, että nekin ovat erinomaisia.

***

Esikoiskirjailija Jenni Linturi on saanut huomiota siitä, ettei hän voi kertoa sodasta. Meillä Suomessa on toisen maailmansodan jälkeen kirjoitettu paljon sotakirjoja, eikä Linturi nuorena naisena voi olla samalla viivalla sodan käyneiden miesten kanssa.

Ei voi, eikä ole. Mutta Linturi voi hyvin kertoa tarinaa, joka meidän kaikkien pitäisi tietää. Meidän keskuudessamme elää edelleen sotaveteraaneja. On korkea aika ajatella sitä, mitä veteraanien ajatuksissa on oikeasti ollut kaikki nämä vuodet.  ”Isänmaan tähden” (http://www.teos.fi/fi/kirjat/index.php?sub=2&id=397) kertoo vähän ja aika paljonkin siitä, mitä sodassa ja sodan jälkeen kävi.

Koko sodasta on tapahtumaa, actionia, sotimista muutama prosentti. 98 prosenttia sodasta on muuta, lähinnä odottamista. Kahden prosentin actionista on kirjoitettu paljon, lopusta 98 prosentista vähän.

Kun veteraanit palaavat rintamalta kotiin, actionin määrä putoaa nollaan prosenttiin. Mutta sodan kokemus täyttää muusta ajasta suuren osan, ajatuksista pahimmillaan yli 90 prosenttia. Koska sotakokemuksista ei voi kuka tahansa kertoa, sotakokemuksista kertomaan tarvitaan täydellinen kertoja – Jenni Linturi.

***

Jos kertoja saa jännitystä aikaan, niin Linturi saa tänä kirjasyksynä vähintään kovan kilpailijan, koska Eeva-Kaarina Aronen on kirjoittanut kirjan ”Kallorumpu” (http://www.teos.fi/fi/kirjat/index.php?sub=2&id=401) monen sodan nähneestä miehestä, marsalkka Mannerheimista. Runsas ja rikas kerronta tuo eloon henkilön, josta kaikilla suomalaisilla on jonkin näköinen mielikuva.

Mannerheim on meille kaikille myyttinen hahmo. Arosen kirjassa loppuun saakka kestävää jännitystä ja lopun järkytystä kantaa ajatus siitä, millainen ihminen tämän myytin takana oikeasti oli. Kirjassa ne, jotka marsalkan oikeasti tunsivat, kertovat hänestä meille.

Aronen on muuten entinen toimittaja ja jopa entinen työkaverini (hän sai aikanaan lepovuoron Hesarin kuukausiliitteestä ja pääsi meille Ilta-Sanomiin ottamaan iisisti). Kirjattakoon tähän, että suomalaisessa toimittajakunnassa on paljon hyviä kertojia, joista on tullut hyviä kirjailijoita. Tarinankertojia ei koskaan ole liikaa.

Jenni Linturia ja Eeva-Kaarina Arosta yhdistää ainakin täydellinen virke. Kummankin kirjan voi avata miltä kohdalta tahansa ja lukea yhden virkkeen – ja huomata sen virheettömäksi. Lisää tällaista heti lukijoille!

***

Tämän vuoden Finlandia-palkinnon esiraatia on ehditty arvostelemaan siitä, ettei kuuden kirjan joukkoon mahtunut yhtään miehen kirjoittamaa kirjaa.

Harvinaislaatuista pötyä.

Kovan luokan ammattilaisista koottu esiraati nakkasi 130 romaanista kuusi framille. Näillä kirjallisuuden ammattilaisilla ei voi olla aikaa kähkiä keskenään siitä, että joku kirja, joka on miehen kirjoittama, on saatava esiin.

 Kiintiöistä sen verran, että Hommaforumilla varmasti iloitaan siitä, ettei mukana ollut ensimmäistäkään ruotsinkielistä kirjailijaa! Paha olo vuoden takaisesta tilanteesta, jolloin ehdolla oli Alexandra Salmela, joka ei ole Suomen kansalainen, varmaan helpottuu.

Esikoiskirjailijoillakin on väitetty olevan kiintiönsä, yksi kirja vuodessa. En tiedä kiintiöstä, mutta tämän vuoden naisissa on valittavaa kahdesta naisesikoiskirjailijasta.

Kustantajalle kaksi ehdokkuutta tarkoittaa hienoa päivää. Mutta turha väittää etteikö jännittäisi. Ja kustantaja saa olla ylpeä: meidän firma kustansi paljon hyviä romaaneja tänä vuonna. Joista kaksi oli ehdolla. 

Ja vielä sananen esiraadista. Suomessa on tänä vuonna julkaistu niin paljon erittäin hyviä suomalaisia romaaneja, että esiraadin pakkolukemisesta voi melkein olla kateellinen ja pakollista rankkaamista pitäisi täysjärkisen ihmisen pelätä.