Niklas Herlin

Paljonko kuha painaa? Mitä sillä tehdä?

  • Paljonko kuha painaa? Mitä sillä tehdä?
  • Paljonko kuha painaa? Mitä sillä tehdä?

Keravalainen kaverini Rane oli perheineen mökilläni, kun olin reissussa.


Torstaina vaihdoimme vuoroa. Menin mökille Porkkalaan, Rane perheineen  (perheeseen kuuluu myös vaimo, Keravan Ma Casino, tytär, Keravan Melody  Line sekä kummipoikani, Keravan Desmond) palasi Keravalle.

 

Keravalaisperheellä oli huoli: mitä tehdä kuhalle? Rane oli nimittäin  nostanut isältään perimällä heittovavalla kuhan. Vaikka nelihenkinen  perhe oli käyttänyt suuren osan kuhasta, toinen mokoma oli vielä  käyttämättä.

 

Kuhafileet ovat aina hyviä, mutta kun niitä liikaa tulee, keravalaiset lapsetkin kyllästyvät.


Pyrstöstä ainakin tekisin keittoa, ja muusta luustosta ison läjän  kalalientä. Kalalientä kannattaa pakastaa; talvella sitä voi sulattaa ja  pistää kastikkeisiin tai pakkaspäivänä syödä sellaisenaan. Kalaliemi on muun muassa mainio flunssalääke.

 

Toivon, että keravalaiset säästävät kuhan pääkallon kuitenkin. Se sopisi koristamaan mökin seinää. Ja kyseinen kuha on tosi lähiruokaa. Paljonkohan pedon hinta olisi ollut kaupassa?

 

Kuha on kuvattu, punnittu ja mitattu nokasta pyrstön päähän. Jos joku haluaa veikata pituutta tai painoa, niin sopii yrittää. On näiltä vesiltä isoja haukia ennenkin otettu, mutta tuon kokoluokan kuha! En ole nähnyt.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (74 kommenttia)

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Kuha fileenä on noin 30 euroa/kg

Kokonaisena sitä saa noin 12-15 euroa/kg

Kuha on ilmeisesti herkullisin kalamme.

Kuhafileen voi valmistaa monella tavalla. Kaikki ovat hyviä.
http://www.google.fi/?gws_rd=cr#bav=on.2,or.r_qf.&...

Arvioisin pituudeksi 75 cm ja painoksi 7.5 kg

Joachim Seetaucher

Ostin kerran erään Sokoksen Mestariherkkumyymälästä kaksi valmispaistettua kuhafilettä, joiden yhteispaino tuskin oli yli 400 grammaa. Hintaa tuli 18 euroa.

Samu Sirkkalehti

Pituus 77 cm , paino 5,2 kilogrmmaa. TAi p 91cm , p 6,8kg.

Kuharullii.

Kuharullii kun syö niin alkaa kihelmöidä...vattaa.

Miksi tällä palstalla on niin tuikean iisisti hermostuva mode ja täysin kummallinen et mielivaltainen bannipolitiikka?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Arvioin piduudeksi 65 cm ja painoa 5-6 kiloa. Ikääkin on silloin reippaasti yli kymmenen vuotta, voi olla parikymmentäkin. Hidas kasvamaan.
Oma suurin kuhani on painanut hiukan yli kolme kiloa. Meidän porukasta muutama on saanut hiukan yli viisikiloisia kuhia.

Upea kala ja sitä voi monella tavalla valmistaa. Itse olen rullannut fileet, suolaa ja pippuria ja vaikka ruohosipulia tai korianteriakin ennen rullalle laittoa väliin. Sitten kattilaan tiiviisti rullat vieriviereen ja pystyasentoon. Kermaa ja friteerattua sipulia ja valkoviiniä joukkoon ja kiehumaan. Kalaliemikuutio voi tehdä kasteikkeelle myös hyvää. Sopii vaikka uuden perunan tai paseeratun vanhemman perunan kanssa nautittavaksi.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kannattaa mielummin keittää pää ja ruodot liemeksi kun käyttää, mitä lie moskaa, liemikuutioita.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Kiitos! Hyvä tietää myös on omakohtaisesti valmistettuna.

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Hmmm..vähän vaikea sanoa painoa kun puntarin lukema on rajattu juuri pois. Mutta vihjeistä lasken silmä- ja käsitetarkkuudella (Porkkala, nuorukaisen käsivarsi) pituudeksi 72 senttiä ja oletetuksi merikuhaksi lihaisan näköiselle otukselle painoa 4700g. Puuttinin parametreillä tietenkin noin tuplaten, eli lähemmäs kymmenen kiloa. No, eipä niitä arkimacho tarvitse, eli 4,7kg.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minä olisin suunnilleen sama mieltä kuin Sirkkalehti; jotain 6 kiloa.
Kuha on hyvä varsinkin keitettynä, mutta ahven on maukkaampi. Kuhan keitän kokonaisena poreilevassa vedessä just vaadittavan ajan,nin että lihaa on kauttaltaan valkoista ja irtoaa selkäruodosta. Syödään sitruunalla maustetun voisulan ja uusien tilliperunoiden kanssa.
Noin suurta kuhaa en ole käsitellyt. Ellei haluaa trofeeksi preparoida sen voisi paistaa uunissa täytettynä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olen paistanut uunissa kuhaa fileensä kasvispedillä, jonne olen lorauttanut valkoviiniä ja fileiden päälle reilusti mustapippuria ja HK:n amerikanpekoni viipaleita. Hyvää tulee ja olen tarjonnut paistosta ulkomaisille vieraillekin.

Samu Sirkkalehti

Kuhan nahasta voi taitava tehdä kulkusia säämiskän omaisesti hivelevät bokserit.

Syökää kuhapullia - se kasvattaa polvien kestoa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Pituus ainakin 75 cm. Valokuvasta on vaikeata arvioda kun perspektiivi hämää.
Kuhasta voisi varmaan tehdä hyvä kalamureke.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Hyviä veikkauksia, pituudessa menyt melkein oimkein, mutta paino...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield
Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Vinkki: kalaa pielevä nuorukainen (51v) on mua pikkusen lyhyempi, 177 cm tai jotain sellasta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Se ei auta kun eivät ole samalla etäisyydellä. Pitäis osata laskea perspektiiviharhan pois. Ehkä joku osaisikin jos tietäisi kameran objektiivistä. Minä en. Luovutan fiksummille.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kuvissa on eri esittelijät. Ensimmäisen kuvan kuha voisi olla vaikka kolmekiloinenkin.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Jopa vain, perspektiivin hämäys selvittää arvioinnin minullakin..:)

Käyttäjän ahven kuva
Paavo Ahvenniemi

Kokemukseni on, että kalan painon yleensä arvioi rutkasti yläkanttiin. Siksi, 3,8 kg. Onnittelen kalamiestä, varmasti hieno tunne vetää tuollainen ylös. Paistaisin fileet runsaassa voissa. Siihen ruokaan en ole vielä kyllästynyt. Jos kuitenkin siellä päässä ollaan, niin ehkä olen sitten arvioinutkin koon liian pieneksi.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Nyt tuli niin lähelle, että Sirkkalehti voitti veikkauksen. 89 cm pitkä ja yli 7,5 kg. Rane epäili puntarin lutettavuutta, sanoi tarkastavansa tarkkaan, kun on kotona (tallennettu puntarin näyttöön). Siis merikuhakaksi aika otus! Tunnettu kuhamies Jouni oli valistanut Ranea: ukkoskelien aikaan kuhat liikkuu käyttäytyy normaalista poikkevasti. Kyllä tästä meidän rytöisestä lahdesta nousee 5-10 kg haukia silloin tällöin ja tosi komeita ahvenia. Ja madetta talvella (NAM!). Mutta jättikuha! Se oli jotain uutta!

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Siispä minunkin painoarvioni heitti parillasadalla grammalla, mutta hävisin Samille mitassa. En olekaan koskaan kalastanut kuhaa.
Sitä on täällä järvessäkin. Eilen naapurin nuori mies kertoi olleensa kaverin kanssa viisi tuntia kuhaa uistelemassa. Ainoa uistimeen tarttuja oli puolen kilon hauki.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin
Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Jos koukkukin lasketaan mukaan saan ilman tarkkaa arviota 65-70cm. Ellei se on jo parikymmenttä senttiä enemmän.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Eli pahasti meni pieleen täälläkin - en kerennyt kisaan :). Arvelin kuhan pituudeksi 72,5 cm ja painoksi 4,1 kg (max 78 cm ja 4,8 kg).

Kuhafileen hinta lienee nytkin siellä noin 38 e/kg – kokonaisena parisen kymppiä kilo (?). En tiedä, kalat pyydän itse.

Kuhaa usein sanotaan sisävesiemme kaloista parhaimmaksi ravintolakalaksi. Hyviä kuhareseptejä löytyy paljon, mutta oheisessa linkissä Walewskaa arvellaan resepteistä kuuluisimmaksi.
http://www.kaleva.fi/teemat/ruoka/kuha-kay-juhla-j...

Vaan on aika pian alkaa valmistautua vapavuoroon, joten kalat kutsuvat..

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kuha on kaiketi ravintolakalana erinomainen ruodottomuuden takia. Kai se siksi oli Mannerheiminkin suosikki. Siihen aikaan kun ei ravintolassakaan kala ollut ruodottomaksi nypitty kuten nykyisin. Mulle kalan perkaaminen ruokapöydässä kuuluu osana nautintoa.
Miten noin tottunut ja varmaan Paljon kuhiakin kalastanut Kai menee arvioinissa enemmän pieleen kun minä, joka en ikinä ainakaan uistimella ole mitään kuhia vedellut?
Ehkä tämä kuhamittelöinti innostaa lainaaman pojalta virvelivapaan ja mennä lähivesille kokeilemaan onneaan. Lupasivat ukkostakin
Ainakin helkutisti rupesi tekeen mieli kalaa!
Ahvenia voisi saada mato-ongellakin.
Taidanpa lähteä merelle, Siinä pääsis samalla irti tästäkin turhanpäiväisestä koukusta.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Sama täällä – y-ruotoja kotikäytössä en lähde erikseen nyppien poistamaan. Evät ja toki kylkiruodot kylläkin.

Voin heti sanoa ja paljastaa, etten ole muistilokeroideni mukaan saanut yhtäkään kuhaa, joten tämä niin maukkaalta maistuvan meriitin sädekehä hävisi yltäni näin äkkiä pois.. Tarkemmin sanottuna hauki ja lohikalat ovat olleet vaparenkaideni päätähtäimessä - ja pääasiallisin saaliskala viime aikoina on ollut kirjolohi.

Kyllä se on ujonpuoleinen saalis tuo kuha, jota monikin niin toivoo.
Onneksi olkoon vain saajilleen! Ravintelissa on toki helpompi sitä pyydystellä. Toki maistettu on kalaa, mutten gurmee-reseptejä en todellakaan voi lähteä omasta puolestani antamaan. Pakko on tukeutua muihin paremmin tietäviin.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Ai niin, kakkoskuvassa näkyvän liivintaskun sekä keskipituisen mieshenkilön (181 cm) olka- ja kyynärvarren pituuksien perusteella laskin keskiarvon kalan pituudelle, jonka perusteella sitten paino tulikin kuhan pituus-painokäyrältä. Muiden vastauksia en vilkuillut. ;)

Kuvakulmat tosiaan hämäävät. Kuvassa ei selkeää absoluuttista vertailukohtaa, mihin verrata ja kalakaan ei suorana..

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos Kai noista ohjeista. Pitää ensin mennä kalaan. Kuhan etu on juuri suuret ruodot, jotka saa helposti pois. Maku on ihanan mieto. Entäs sitten ankeraias, Oletko pyytänyt. Meillä joskus ollut pitkäsiima ulkona ja saatu ankeriaita. Viime vuonna niitä oli muutama katiskassa. Savustettuna mainio. Suomessa ei paljoa taideta välittää, kun on niin outo otus.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Ankeriaan kanssa on vähän niin ja näin. Suuri herkku savustettuna eri toten, muttta mutta.... Kanta on romahtanut. Vaarantunut laji. Pari viikkoa sittem aloitettiin uusi elvytys: satoja tuhansia poikasia Englannista Suomen vesistöihin. Toivottavasti kanta elpyy.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #27

Sargassomereenhän ne täältä lähtevät. 200 000 poikasta tuli tänne täyttämään vajetta. Englannissa ankerias on isompi herkku. Enpä tiedä onko uhanalainen lopulta.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen Vastaus kommenttiin #31

Ankeriaan kansainvälinen kauppa on sopimusvaltioissa erityisluvanvaraista. Ankeriaan uhanalaisuudesta:

http://www.rktl.fi/kala/tietoa_kalalajeista/suomen...

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen Vastaus kommenttiin #27

Ankerias on vieläpä erittäin uhanalainen laji – kuten taimenkin sisävesissä Rovaniemen eteläpuolella.

http://www.rktl.fi/kala/tietoa_kalalajeista/ankerias/

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minulle on jäänyt vähän epätietoisuutta ankeriaan uhanalaisuuden asteesta. Pitääkö niitä kokonaan olla pyytämättä kaikissa paikoissa?
Erittäin herkullinen kuitenkin minun makuuni. Muistui mieleen kun aikoinani nostin pitkäsiima eräässä pienestä joesta ystäväni luona ja satoi niin että veden pinta kiehui. Ankeriata tuli niin pirusti. Niitä on vaikea saada hengettömäksi. Konstit on monet.
Ennen vanhaan tehtiin ankeriaasta aladoobia, jota syötiin etikan kanssa.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin Vastaus kommenttiin #29

On siitä ainakin riitaa haastettu. Färssi on skandinaavinen herkku, ja sitä oli tarjolla jossain kuninkaallisissa häissä tms. Pieni skandaali kai nousi, ja pyyntiä rajoitettiin. Tosiasia on kuitenkin, että meilläkin on tosi vähän ankeriaita verrattuna 20v takaiseen tilanteeseen. Mä muistan, että esim.kevätrysissä niitä oli kakara-aikoina 1970-luvulla. Ja muistaakseni taitavan tuulastajan hienoin saalis (jos sen osaa ja vesi olisi kirkasta, ei ole Suomenlahdella enää...)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #34

Uhanalaisten kalalajien pyynti- ja myyntikiellot pitäisi olla selkeät.
Tämäkin tapaus joista kerroin oli 70-luvulla, tuskin siell joessa enää niit käärmeit ole. Mut Vanajaveden vesistössä on. En tiedä onko sinne istutettu.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen Vastaus kommenttiin #36

Istutettu Kokemäenjokeen ja Kymijokeen. Vanajavedestäkin ootto-ongella ja katiskalla ylös voi nousta.

http://eralehti.fi/kaikkea-kalastuksesta/kalastusj...

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #34

Totta pitkään siimaan niitä tuli 70-luvulla paljon. Ei enää. Täkäläinen kanta on riippuvainen istutuksista. Istutuksia on ehkä tehty niukasti pidemmän aikaa.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Vaikka kalatuotantoonkin olen saanut koulutusta kuten myös alalta työkokemusta neljännesvuosisadan takaa, niin ankerias on minulle tuntematon omakohtaisesti.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Hupsis, se kasvoi, kun Rane pääsi kotiin ja tarkasti muistiaan. Olkoon mainosta tai ei, mutta innokkaille kuhaihmisille dataa; Rane lähetti sähköpostin:

Tässä dataa:

-Berkley 25 kg PRO digivaaka

Kirkkonummen Prisma 19,95e

Erittäin suosittu ja tarkka digivaaka, paino kiloina tai paunoina.
10 muistipaikkaa, tarkkuus 10g

Tuotemerkki Berkley
Koko 25 kg
Malli PRO
Takuuaika 12 kk
Vaakatyyppi Digitaalinen

Muistissa oli neljä punnitusta: 8.9kg-9.2kg, huom. kiloina, ei paunoina!
Pituus 89 cm, rullamitta sulla.

-Vaapun nimeä tai valmistajaa en muista, mutta puinen laatikko jossa nimi ja valmistaja, on siellä saunan eteisessä laverilla (sain sen 50v lahjaksi serkultani). Sinisen osan pituus 14,5cm.
- Ma Casino toimi punnituksen virallisena valvojana ja lukeman toteajana.
-Pää... siis kalan on meillä pakastimessa, saat sen mökille.

rane

(Ja vaapun valmistajan nimi on Forssan likka)

--

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Vaappu siis 14,5cm ilman koukkua. Aika tarkka oli siis summittainen mittaukseni kuvasta!

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Kalan paino voi siis kotona myös kasvaa. Minulla se kotona pienenee siihen mukana pidettävään kalavaakaan nähden. Pitäisi hommatakin uusi. :D

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Ei, Rane oli duunissa kun tarkastin asiaa ja ilomoitti, kun oli tarkat luvut. Pituus oli mullakin mielessä ja kirjattuna, painon Rane halusi tarkastaa ennen lopullista julkaisemista; nyt on uskominen puntariin ja sen muistitilaan.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen Vastaus kommenttiin #58
Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kuten saanottu, nyt niitä on parasta jättää veteen, eikä Virossakaan ostaa savustamosta tai torilta.
Mutta jos ystäväni kattaa pöytään syön toki. Ja paheksumme yhdessä hänen kalatoimittajansa.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Ikävä kertoa, mutta erittäin uhanalainen, jos tähän nettisivistykseen luotamme. http://wwf.fi/kalaopas/uhanalaiset/#ankerias

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Onhan se sittenkin uhanalainen. Takaisinhan se on heitettävä, jos sattuu pyydykseen. Tulipa varmistus.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Juurikin näin - tässähän tämä onkin.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Monni ja sinisampi ovat hävinneet meiltä jo aikapäiviä sitten. Lisäksi koko joukko lajeja on luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi (järvilohi, meritaimen, Saimaan nieriä, meriharjus), erittäin uhanalaisiksi (ankerias, vaellussiika, sisävesien taimen napapiirin eteläp.), vaarantuneiksi tai muuten vain silmälläpidettäviksi.
http://www.rktl.fi/kala/tietoa_kalalajeista/suomen...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kiitos kalakavereille. Hyvää kun löytyy edes virtuaalisesti.
Erityiskiitos Niklakselle, tää oli ehdottomasti päivän paras pläjäys!

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Näiden blogien tekeminen ja keskustelu on aika hauskaa, syksyllä pitää kuitenkin puuttua politiikkaan , talouteen ja muihin ikäviin asioihin. Enemmän lukijoita siellä toki, mutta tämä on oikeasti aika kivaa, kun pamistaan resepteistä, lajeista ja jopa niin ikävästä asiasta kuin uhanalaiset lajit.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Keskustelu on mukavaa varsinkin kun se etenee ja johtaa ennakoimattomiin tuloksiin, niin kuin tässä tuli esille tärkeä asia, vaikka tuskin olit sitä etukäteen laskelmoinut.
Vaikka olisikin vain pisara paskaisessa meressä, niin kuitenkin edes jotain.
Tällaisesta palloilusta minäkin tykkään, kun tulee fiilis, että pelaataan yhteistuumiin. Kun joku muu tarttuu samaan juoneen, tuntuu kun saisi nostetta siipien alle.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #69

"Keskustelu on mukavaa varsinkin kun se etenee ja johtaa ennakoimattomiin tuloksiin..." - olen tasan samaa mieltä!

Kaikki eivät ajattele noin. He ovat niitä, jotka pyrkivät paimentamaan omien blogiensa kommentointia pysymään "asiassa".

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Kuhasta en kovin paljoa ymmärrä, en ole kalamiehiä harrastuksen puolesta, mutta tiedän mikä on edullisin kala kaupassa: Kuha Van Gattelen.

- Minkäs kalan laitan herralle pakettiin?
- Kuhan Vaan Kattelen.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Niin mullakin on tapana sanoa kauppahallissa, jossa ei yleensä saa kovin tuoretta kalaa.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Kun itse pyytää niin tietää, että kala on pyydetty 0,5-6 tunnin aikana, ja se on ollut jäissä pyynnin jälkeen.

Nykyään kaupasta ostetusta ei aina tiedä, milloin se on pyydetty tai pakattu, ja kala on voinut reissata uskomattomia matkoja. Eikä kylmäketjukaan ole aina niin aukoton. Kolmen päivän jälkeen pyynnistä sillä jo todellakin on väliä.

Talvella on tullut hommattua enempi kaupasta. Liian kylmää pilkkimiseen, mutta kun kevät koittaa...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #56

Mun pyytämäni kalat ei oo ikinä ollut jäissä. Joko on perattu heti tai laitettu osa sumppuun, Ei oo mitään jäätä ollut kesällä saaressa jossa ei edes sähköä.
Valmiista fileestä ei ole aina helppoa nähdä kalan tuoreuden.
Se on nykyisin kala niin kallista, että harvemmin tulee ostettua muuta kuin silliä.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen Vastaus kommenttiin #57

Markettien tiskiltä onkin harvinaisempaa saada sitä pyyntipäivän kalaa..

Jokainen keinonsa keksii ja on varmasti itselleen toimivaksi havainnut. Pääasia onkin, että kala verestetään, suolistetaan ja huuhdellaan heti kalan noston jälkeen.

Mutta kuumana kesäpäivänä kylmäkalleja tarvitaan parhaan säilyvyyden saavuttamiseksi (0-3 °C). Kesäkuumalla jo muutaman tunnin viivästys kylmäketjuun pääsemisessä alentaa kalan säilyvyyttä vuorokausilla. Kala säilyykin 0 °C:ssa tuplasti sen ajan mitä jääkaappilämpötilassa. Muuten, jos tarkkoja ollaan - kalan parhain säilyvyys saavutetaan noin -1 °C:ssa eli nippa nappa kudosnesteen jäätymispisteen yläpuolella. Säilyvyyteen vaikuttaa toki myös kalalaji. Muikku, silakka ja rasvaiset kalat säilyvät hieman huonommin. Kuviossa on suolaisten valtamerien kalojen säilyvyydestä.
http://www.fishfood.fi/kuvat/kkalan_sailyvyystaulu...

Kirkas väri, raikas lajityypillinen tuoksu ilman amiinintuoksua ja lihan hyvä kimmoisuus kertovatkin tuoreudesta. Tuoreen kalan pintalima ei ole samentunutta tai paakkuuntunutta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #63

En olekaan juuri kalaretkeilyä harrastanut vaan enimmäkseen verkkokalastusta.
Tuoreen kalan tunnistan. Tänään kävin marketissa, jossa vaan kattelin kalatiskiä. Ainoa tuore kala oli kokonainen pyydetty siika, ja mietinkin hetken laittaisko graaviksi, mutta laiskuus voitti. Kuhafileetkin näyttivät tuoreilta. Ihan hirveän hintaisia.
Silloin harvoin kun kokonaista silakkaa on myynnissä tääll se on usein punasilmäistä. Silkaks katteluks sekin jää tiskiin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #56

Suomessa harrastetaan sellaistakin kuin kesäpilkkimistä ja ihan kilpailutasolla asti. Meillä 8 vuotias tyttö lapsenlapsi ja mieheni pilkkivät viime viikolla veneestä ahvenia. Pieniä tuli. Opetin lapsenlapseni perkaamaan ahvenet, suomut, nahat ja sisälmykst pois ja pakkaseen. Tulee hyvää ahvenkukkoa. Joskus olen kokeillut ottaen vain sislmykset pois, mutta en varmasti pitänyt kyllin kauan uunissa,kun eivät pehmenneet tai sulaneet. On varmempi poistaa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #60

Jos saa paljon pieniä ahvenia kannattaa tehdä kallapullia. Niitä on aika helppo nylkeä. Nahoista ja päistä keittää ensiksi liemen, jossa pullat kypsennetään. Lopuksi keitinliemi suurustetaan, joukkoon voi lorauttaa vähän kermaa.
Kalapullani olivat aikoinaan hyvin suosittuja mökillä. Mutta protestejä tuli kuin kerran terveellisyyteen vedoten jauhoin ahvenet päineen. Nahat oli sentään nyljetty. Pienistä ahvenista ei kuitenkaan tarvitse selkärankaakaan poistaa.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen Vastaus kommenttiin #61

Aika hyvä moka !

Jauhan lihamyllyssä fileeratut hauet, ahvenet, särjet, lahnat yhtenä poppoona pariin kertaan.

Lahnasta ei jää paljoa jäljelle fileerattuna eikä säjestäkään, mutta jos pinna kestää, tulee laadukasta kamaa.

Ahvenen nylkeminen on helppoa huipputerävällä veitsellä ja nokkapihdeillä.
Lopputulos on vähäistä, mutta hyvää.

Tanja Huurtela

Photoshopattu? Todellisuudessa kuitenkin joku 20 cm syöttikala :D

Ei vaan! Hieno saalis!

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Komee kala ja painava. Maku ei ehkä ole enää niin hyvää kuin 2-4 kiloisella.
... jos kuitenkin teet siitä sapuskaa, ehdotan seuraavaa:

- fileoi ja keitä ruodoista liemi kattilassa merisuolan, porkkanan, sipuleiden ja pipurien kanssa. korkeintaan 45 min. ja vähässä vedessä.

- kuha on parhaimmillaa paistettuna nahkansa kanssa, mutta silloin kalan pitää "vetäytyä" päivän verran jääkaapissa, muuten se kipristyy U:ksi paistettaessa.

- eli fileeraa myös nahat pois ja ne liemikattilaan

- Paista ruskealksi ihan oikean ja runsaan voin kanssa ja vähän suolaa till, korkeintaan 10- 15 min.

- kastikkeeksi kylmä tartar- kastike: kermaviilipurkki, sipulin naatteja, tilliä pirusti, venäläistä hapatettua suolakurkkua joitakin viipaleita hakkeluksena, sinappia, jopa ketsuppia pari lusikallista, voi siihen sitruunaakin lorauttaa tai laadukasta valkoviinietikkaa ripauksen. Anna vetäytyä jääkaapissa tunnin verran.

- näön vuoksi lautaselle hieman väriä päivän vihanneksista ja kirsikkatomaateista

- Uusi peruna, Anna Belle( saa Turun torilta ) tai Siikli keitettynä merisuolassa kruunutillin varsilla ja sipulin naateilla. Ja lautaselle pirusti oikeaa voita ja kruunutillin hienoja "lehtiä" silputtuina.

- a´vot

.. jos haluat tietää lämpimän sienikastikkeen reseptin, vastaa, please

Tein täään "matsutake"- männyntuoksuvalmuskasta perinteisen valkokastikkeen- upeaa jopa savusiian kanssa. Sopii myös kanttarellit ja herkkusieni aihepiiriin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Mitäs sitä mitään reseptejä tarttee sienikastikkeeseen, senkun voissa pikkasen ruskistettujen sienien (ja sipulin) päälle pikku ripaus jauhoja ja loraus kermaa. Maustetaan suolalla ja mustapippurilla myllystä.
Siihen tuoksuvalmuskaan en valitettavasti ole koskaan törmännyt.
Täytyy lähteä kotinurkilta vähän pidemmälle sieniretkelle, ehkä tulisi vastaan.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

... et pahasti ole väärässäkään, melkein oikeassa !

T. Heikki

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #75

Riippuu vähän sienilaijeistakin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Poikani väitti, ettei ne istutetut ankeriaat mihinkään Sargassomereen osaa vaeltaa. Että ne Englannista tuodut on tuotu nimenomaan pyyntiä varten tänne. Oiskohan näin?

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Ei voinut Rane olla kyllä molemmissa kuvissa. Onnittelut jos oli (51 looks 15) ja muutenkin - hillitön kuha! Olis se pitänyt arvata, ettei keskivertokuhalla ylitä blogiuutiskynnystä.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Sorry, toisessa kuvassa oli tosiaan Ranen poika (mun kummipoika).

Heikki Härmä

Hauki painaa paljon enemmän kuin kuha.

Piperrystä on nämä reseptit sen rinnalla mitä tosi kalamiehet Kekkosesta Putiniin ovat saalistaneet.

Heikki Härmä

Kaikki kalamiehet tietää namä kalavaleet ja uskokoon ken mitä tahtoo.

Emäntäpuoli kun on kiinnostunut vain siitä mitä se saa keittiöön, ei kiinnostunut siitä, onko isäntä itse saaliin kalastanut vai hankkinut sen Kutvosen matalikolta eli K-kaupan kalatiskiltä.

Että tämä herttaisissa ympyröissä muhiva kalajuttukeskustelu tuo veden kielelle.
Saattaapa se irrottaa kielenkantimia tärkeämpienkin asioiden kommentointeihin.

Emäntäosapuoli taitaa ymmärtää elämän substanssipuolesta enemmän kuin kalamies arvaakaan.
Kiltti maksumies hän olkoon.
Perheonni on kuin saimaannorppa.

Juhani Piironen

Kuhasta en osaa sanoa mitään, mutta on mukavaa että lainailet mökkiäsi kavereillesi, kun et itse tarte.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset