*

Niklas Herlin

Saavutukseni kasvattajana

Olen tunnetusti mainio lasten kasvattaja. Esimerkki iltapäivältä Nizzasta.

Vaadin 30-vuotiasta kehitysvammaista tytärtäni menemään kylpyyn. Tytär vastasi, normaaliin lakoniseen tyyliinsä: "Ei kylpyä, jos ei halua".

Iskin vastapalloon: "Jos ei kylpyä, ei perunalastuja eikä colaa". Lienee selvää, että kylpy kutsui!

Meitä hyviä kasvattajia on kovin vähän. Onko muilla vinkkejä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (41 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Sympaattinen blogi. Neuvoja tai vinkkejä minulla ei ole antaa, vaikka kohtuullinen isä/kasvattaja lienen itsekin. Terveisiä sinne Nizzaan.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Palkitseminen on tehokkain keino säädellä käyttäytymistä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Lasten kasvatukssessa on meille äideille aina kokeneneimmilta saatu hyviä neuvoja ja yksi parhaista on ollut, joko porkkana tai uhkaus. Toimii vähän kaiken ikäisille:)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minä aloin kymmenvuotiaana kirjoittamaan kasvatusoppaan ajatuksella,että muistaisin aikanaan välttää omien vanhempien virheet. Ensimmäinen teesi oli: lapsia ei saa lyödä. Sitä en onneksi sentään ollut joutunut kokemaan. Toineen teesi oli: ei saa nalkuttaa. Ja enkös vain monet kerrat huomannut syyllistyneeni tähän virheeseen.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Palkitseminen on tehokkain keino säädellä käyttäytymistä ja koiria koulutetaan makupaloilla palkitsemalla.
Samalla menetelmällä ehdollistetaan manipulaatiolle alttiita ihmisiä eli markkinoinnille alttiita kuluttajia.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Perinteisten kiristyksen, lahjonnan ja uhkailun ohella kannattaa aina olla rauhallinen. Palkitsemisen Pekka jo mainitsikin, kehumisia onnistumisesta ja kannustusta tuskin koskaan on liikaa.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Näissä asioissa olen muuten todella rauhallinen, vaikkei sitä kukaan usko.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Miksi muiden pitäisikään, se riittää että tiedät sen itse.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Totta kai olet, et sinä muuten olisi pärjännyt kehitysvammaisen lapsen kasvattajana.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kehumista voi hyvinkin olla aivan liikaa. Sanoin joskus sisarentyttärelle jolle 9 koetuloksena oli paha pettymys, että hän on tainnut tulla riippuvaiseksi kehuista. Hän myönsi,että näin voi olla.
Jos kehu, niin huomio toiminnan tulokseen, ei tekijän määrittelemistä.
Kannustaminen on tietenkin tärkeätä.
Sen uhkailun, kiristyksen ja lahjonnan ehdit jo mainita.
Niitä olen pyrkinyt välttämään.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Eipä ole aivan helppo ottaa kantaa tilanteeseen, jossa isä käyttää 30-vuotiasta kehitysvammaista tytärtään esimerkkinä lapsesta. En siis osaa samaistua.

Suhteellisen vanhojen vanhempien ainokaisena, ja sittemmin onnellisesti kolmen aikuiseksi varttuneen lapsen isänä totean, että lapsikatras sinänsä on aivan pahuksen hyvä kasvatuselementti. Nimenomaan sosiaalistuminen on asia, johon yhden yksilön kasvattaminen saattaa olla vaikeaa.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Tyttäreni on aikuinen ja lapsi samaan aikaan. Tässä tilanteessa oleminen on etuoikeus ja rasite.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ne aika harvat kerrat kun olen saanut seurustella hetken kehitysvammaisten nuorten kanssa olen kokenut sellaista iloa kommunikaation välittömyydestä joita ns. normaalien kanssa ei koskaan koe.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tähän piti tarttua. Olen samaa mieltä Tuomo, että lapset kasvattavat aikuista. Itsekin kolme tytärtä kasvattaneena tai kolmen tyttären kasvattamana sen totean. Töissäkin totesin siitä olleen hyötyä melkoisesti, kun hiekkalaatikkotyyppisiä ongelmia ratkottiin. Suhtauduin alaisiini välillä kuin lapsiini. Eihän siinä muuta voinut.

Neuvoja en ole ollut koskaan hyvä antamaan. Tilannetajua tuo yhteiselo vaatii kuitenkin. Huomaan, että joskus vieläkin aikuisilla lapsillani tai ainkin nuorimmalla on tarve purkautua minulle, siis kiukutellakin. Hyvä, että on joku jolle voi niin tehdä, helpottaa ja hyvä, että itse ymmärrämme miksi käy niin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Lapsi on kuitenkin aina lapsi vanhemilleen vaikka miten aikuiseksi varttuisi.
Olet oikeassa, että paljon helpompaa on tulla toimeen useamman lapsen kanssa. Kokemusta on miten vaikeata ainokaisen kasvattaminen yksin on.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Lapset kasvattavat toinen toisiaankin, kun on useampi.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #25

Näin on. Minusta oli mukava kun joskus mökille jätettiin koko serkkuparvi hoiviini jossa vanhin aloittanut koulun ja nuorin vasta kävelemään oppinut. Ei muuta tarvinnut huolehtia kun laittaa kalasoppa pöydälle.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #25

#25

Juuri niin..... sitä alleviivasi Arvo Ylppökin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #38

Ainoa lapsi vaatii jatkuvaa huomiota. Ellei sitten ole kuin poikani serkkutyttö, joka päivät pitkät leikkii itsekseen höpisten. Kerran oli viikon kylässä pikkulikkana. Kun oli lähdössä kotiin kysyin onko ollut tylsää kun ei päässyt paljonkaan käymään missään koska poikani sairasteli. Ei olleenkaan hän sanoi, ihanaa kun on saanut olla rauhassa. Jos taas poikani viihtyi pitempään omissa oloissa, saattoi ruveta uumoilemaan,että mikä kello tai muu vempain puretaan osiinsa.
Jokainen lapsi on ainutlaatuinen lahja ja rasite omille vanhemmilleen. Muiden lapsista voi olla puhdasta iloa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Lapsien "kasvattaminen" on niin tapauskohtainen ja haasteellinen, alati muotojaan muuttava moniulotteinen "projekti", että en edes usko, että siihen kovin moni ulkopuolinen tilanteeseen perehtymättä pystyy kovinkaan valideja neuvoja antamaan.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Vähän ironiaa tuossa toki tavoittelin. Moni jakaa mielellään kasvatusohjeita. Ja mikä hauskinta, moni on kysynyt minulta, miten olen kasvattanut kaksi hyvätapaista lasta. Aikuisia molemmat nyt. Ainoa vastaukseni on ollut: "helvetin hyvä tuuri ja pitkiä toveja baareissa". Tietysti lasten äiti voi olla eri mieltä ja lapset myös.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Asiantuntevimpia" kasvatusohjeiden jakajia ovat yleensä aikuiset, joilla ei ole koskaan ollut lapsia. He tietävät kaiken.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin Vastaus kommenttiin #10

No joo, mutta lapsettomillakin on usein tarkkoja havaintoja.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #11

Havaintoja kyllä ja myös neuvoja, mutta vastaa sanontaa: maalla on helppo olla viisas, kun merellä myrskyää!

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ironiseksi soveltamasi ojhe lahjonnasta, uhkailusta ja kiristyksestä tietenkin on tarkoitettu. Valitettavasti jotkut ottavat sen tosissaan.
Aikuisten kohdalla ojhetta noudatetaan varsin laajasti.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kyllä hyviä neuvojakin löytyy. Mutta jos on paha noidankehäksi muodostunut ongelma neuvojan on parasta perehtyä tilanteeseen menemällä siihen mukaan.
Mitä varten laitat kasvattamisen lainausmerkkeihin? Minusta lapsia pitää nimenomaan kasvattaa vastuuseen, ei kouluttaa tottelevaisiksi ehdollistamalla.
Kehitysvammaisista lapsista ei juurikaan ole kokemusta, mutta luulisin, että vastuun ala on määriteltävä yksilöllisesti.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#7
Joskus sanotaankin että pyytämättä annetun neuvon arvo = 0

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kokemus opettanee vetämään oikeista naruista.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Helpommin lapset oppivat vedettämään vanhemmat ja opettajat. Esim: tuosta narusta kuin nykäisee, opettaja saa raivarin.
Kun jonkin aikaa toimin nuorisotyössä pyrin aina vastaamaan eri tavalla kiusaamisyrityksiin, en antanut mukuloille mitään narua josta nykäistä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Lahjonta, uhkaus ja kiristys. Tosiasiassa riittävästi tekemistä lapsille, niin paljolta ikävältä välttyy. Jokaiseen lapsen tekemiseen ei edes kannata puuttua, ja vain likaiset peseytyvät. On niitä aikuisiakin, jotka tekevät sen hyvin harvoin.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

No se on ainakin hyvä että lasta kasvatetaan - edes yritetään, siis vanhempien toimesta. Uusavuttomutta tai välinpitämättömyyttä tässä tärkeässä toimessa esiintyy päivinämme runsaasti. Kasvatus jätetään liiaksi hoitotätien ja koulun varaan. pyritään olemaan kavereita aina vaan pienemmille kakaroille.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Välinpitämättömyyden täysi vastakohta on ns. curling-vanhemmuus: lapsen tie lakaistaan putipuhtaaksi kaikista esteistä. Koulukuljetus, harrastusmahdollisuuksien maksimointi, uusimmat lelut (ja myöhemmin muodikkaimmat vaatteet sekä parhaat tarvikkeet asiaan kuin asiaan).

Pääsenkin taas palaamaan näkemykseeni sisarussarjan merkityksestä! Jos vanhemmilla onkin taipumus passata ja hyysätä, niin veljet ja siskot toimivat yleensä kuin harjoitusvastustajat.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Joillekin se lavea siloteltu tie saattaa sitten jatkua elämän loppuun saakkaa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Eräät pojat lähelläni saivat kaiken. Ajoivat motogrossia, pyörät olivat uusia ja hienoja ja kaikki aina viimeisen päälle. Kun sitten aikuisena vanhemmat eivät ostaneet enää pojille asuntoja, toinen suuttui ikihyväksi vanhemmilleen. Lähti eikä ota pidä yhteyttä. On siinäkin ilkikurinen kakara ja annettu kasvatuksessa valmiina liikaa. Minusta sitä ei pidä tehdä. Antaa voi, mutta pitää jättää aikuistuneelle lapselle myös yrittämisen ja itse itselleen hyvän tuottamisen ilo. Tuota olen miettinyt jopa yhteiskunnastamme. Annetaanko lapsille yhteiskunnan taholta jo liikaa. Miten he osaavat itse ponnistellla eteenpäin? Napinaa ainakin kuullaan, kun ei ole tarpeeksi opiskeluun rahaa, ei ole sitä eikä tätä. Ei ollut ennekään, eikä edes ketään neuvomassa ongelmissa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ei sitä noin vain jätetä, pakkohan vanhempien on jotenkin suhdauduttava lapsen tekemisiin. Elleivät ole niin kännissä ,että lapsi joutuu heistä huolehtimaan.
Valitettavasti on paljon sellaisia jotka eivät kykene kasvattamaan lapsia. Ja ihmettelen mistä sen taidon voisi oppiakaan kun maailma johon kasvatetaan on niin paljon muuttunut.
Eräs ristiriita kasvattajalle on pitäisikö lasta opettaa pärjäämään suorituskilpailussa vai kasvattaa vastuullisesti ottamaan huomioon muitakin ihmisiä. Häikäilemättömyys voi olla kova valuutta yhteiskunnan pelikentällä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Joskus aikoinaan kun omakotitalossa asuin niin lapseni (2 ja 4v.) olivat kaivaneet pihaan kuopan. Siskoni tuli kylään kahden lapsensa (3 ja 4v.) kanssa. Kaikki olisivat halunneet tuohon kuoppaan mutta isommat halusivat olla vain kahdestaan eivätkä päästäneet pienempiä kuoppaan.

Minä siihen sitten puutuin pyytämällä niitä lapsia joiden mielestä kaikki mahtuvat kuoppaan yhtä aikaa nostamaan kätensä ylös. Vain pienemmät nostivat kätensä. Tuon jälkeen tuumasin, että "kuoppaan saavat menna ne joiden mielestä sinne mahtuvat kaikki yhtä aikaa". Nopeasti nousivat vanhempienkin lasten kädet ja kaikki mahtuivat sopuisasti kuoppaan yhtä aikaa.

Niin ne lapsetkin oppivat.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kiinnostava kuoppagate! Nettikeskustelulle tyypillisesti "joku" voisi nyt kiinnittää huomionsa vaaraan, jonka kuopan yllättävä sortuminen olisi saattanut lapsille aiheuttaa. ("Kyllä-on-vastuutonta-kun-kasvuikäisiä-lapsia-kannustetaan-johonkin-epämääräiseen-monttuun-likaantumaan-ja-mistä-sitä-tietää-mitä-kaikkea-sieltä-voi-tarttua-blaa-blaa-blaa-jäkäti-jäkäti-jäk")

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

"Ei kylpyä, jos ei halua".

Iskin vastapalloon: "Jos ei kylpyä, ei perunalastuja eikä colaa". Lienee selvää, että kylpy kutsui!

Minusta tuo oli hyvä menettely. En olisi minäkään keksinyt parempaa. Tietenkin voisi olla kova ja ryhtyä vaatimaan ehdotonta tottelemista. Siitä olisi kuitenkin vain tullut turha riidanpoikanen ja koko kylpemisasia olisi muuttunut suoranaiseksi arvovaltakysymykseksi. Politiikassa tuollaiset tilanteet voivat johtaa jopa hallituskriisiin - ja pahimmassa tapauksessa uusiin vaaleihin...

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Olen varmastikin huono kasvattaja kun näen kaikenmoisessa pikkuisten ihmisten ja lemmikkien kepposteluissa liian usein jotakin hyvää ja peräti luovia uusia ratkaisuja. Toki lahjonta ja uhkailu ovat mainioita konsteja hillitä liian pitkälle menevää luovaa kapinallisuutta. Uusia ihmekonsteja tai niksejä en kyllä ole keksinyt kasvatusvinkeiksi.

Tuo ylempänä oleva Kuoppa-juttu oli mainio. :)

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Olen pari vuotta minua nuoremman kehitysvammaisen sisar.

Muistan, miten rasittavaa oli, että jouduin häntä vahtimaan. Sisareni tapana oli karkailla kotoa.

Silti hän oli minulle rakas sisko.

Sisareni kuoli 8-vuotiaana. Olin itse tuolloin 10 -vuotias.

Kävin häntä tapaamassa perheeni kanssa viimeisen kerran sairaalassa.

Silloin hän ymmärsi vielä puheemme ja puristi kättäni, vaikka ei ollut enää sanoja. Sitä kädenpuristusta en unohda.

Seuraavana päivänä hän kuoli.

Tunnistin vanhempieni surusta, että pikkusiskoni oli ollut heille arvokas, suuri rakkaus.

Äitini muistan itkeneen pitkään menetettyä lastaan. Isäni kirjoitti runoja lapsensa muistolle.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Ehkä tuo oli jonkinlaista henkistä väkivaltaa :-).

Tulee mieleen toinen tarina tutuistani. Kaupassa perheen lapsi ryhtyi kiljumaan kassalla "mä haluun karkkia". Isä heittäytyi selälleen lattialle ja ryhtyi kiljumaan yhtä kovaan ääneen "isi haluaa olutta". Lapsi otti opikseen.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset